Lehtoviidan perhe valitsi Sotkamon pääkaupunkiseudun sijaan
Sotkamoon päätimme muuttaa viisi vuotta sitten työn tuodessa meidät pääkaupunkiseudulta mukanaan. Alun perin suunnittelimme vain vuoden taukoa etelästä, mutta ihastuimme Sotkamoon niin kovasti, että päätimme luopua vanhasta asunnostamme ja rakentaa tänne oman kotipesämme. Kodin rakentaminen Sotkamossa onkin ollut sujuvaa aina lupaprosessista lähtien.
Sotkamossa meidät hurmasi kunnon talvi, kaunis luonto ja pienen paikkakunnan turvallisuus ja lapsiystävällisyys. Arki on helppoa ja sujuvaa arjen palveluiden ollessa ensiluokkaisia. Yllätyimme positiivisesti siitä, kuinka Sotkamon palvelut vetävät vertoja isojen kaupunkien palvelutarjonnalle. Täällä kaikki palvelut ja harrastusmahdollisuudet ovat lähellä, ja lapsienkin on turvallista liikkua itsenäisesti paikasta toiseen.
Nykyään asiantuntijatyötä voi tehdä melkeinpä missä tahansa, ja Sotkamo tarjoaa erinomaiset puitteet tähän. Meillä Terhille Vuokatti-Ruka urheiluakatemia on tarjonnut mielekkään urapolun ja työyhteisön, jossa pääsee kehittämään muun muassa lumilajien huippu-urheilua valtakunnallisesti. Yritysmaailman verkostot ovat avautuneet Laurille nopeasti luoden uusia mahdollisuuksia ja tarjoten tukea. Työn ja vapaa-ajan yhdistäminen onnistuu täällä siksikin niin hyvin, että emme joudu kuluttamaan aikaamme ruuhkissa istuen. Kajaanin lentoliikenne mahdollistaa sujuvan liikkumisen ”maalikylille”, kun sen tarve on.
Sotkamossa yhteisö kantaa, ja elämän syke on rauhallisempi. Naapurusto muodostaa tiiviin yhteisön, jossa perheiden arki iloineen ja suruineen jaetaan lasten touhutessa yhdessä. Rauhallisemman elämänsykkeen myötä Sotkamon huikeat harrastusmahdollisuudetkin tulevat paremmin hyödynnetyksi, joista meillä korostuvat erityisesti luonto- ja talviurheilu. Usein talven arki-illat kuluvatkin Vuokatin laskettelurinteillä tai huipputasoisilla laduilla. Kesällä uidaan ja kalastetaan ahkerasti Sotkamon monissa järvissä ja Vuokatinvaaroilla pyöräillen. Pesäpalloahan Sotkamossa on tarjolla monen roolin kautta; vanhempana lasten pelejä seuraten sekä SuperJymyn peleissä Marjex Stadionilla jännittäen.
Tänne voimme hyvin mielin kutsua vieraita kaukaakin, sillä Sotkamo tarjoaa puitteet ympärivuotiseen lomailuun #lomalla365 -hengessä. Meillä vieraileekin paljon tänne lomalle matkustavia tuttavia muualta Suomesta. Onnellisina olemme pohtineet, kuinka valinta jäädä Sotkamoon on ollut meidän perheellemme paras ratkaisu. Me voimme hyvin Sotkamossa, ja asuminen täällä on sopinut tähän elämäntilanteeseen meille täydellisesti.
