Elämää Sotkamossa - loma­fiiliksellä ympäri vuoden!

Arjen hyvinvointi syntyy puhtaasta ympäristöstä, toimivista palveluista ja monipuolisista harrastus- ja kulttuurimahdollisuuksista. Sotkamolaisena pääset nauttimaan näistä kaikista, omalla tyylilläsi tietenkin.

Poika potkulaudalla hyppimässä skeittipuistossa kypärä ja suojukset päässään.

Rajattomasti tekemistä vapaa-aikaan

Sotkamo tunnetaan ympäri Suomen vireänä urheilukuntana. Monipuolista liikuntaa voi harrastaa ympäri vuoden sekä sisällä että ulkona, sillä kaikille avoimia liikuntapaikkoja on tarjolla runsaasti. Oman lisänsä tapahtumatarjontaan tuovat Vuokatin kuuluisat hiihtokilpailut ja huipputason pesäpallo-ottelut.


Liikunnallisten aktiviteettien lisäksi kunta, paikalliset yhdistykset ja seurat järjestävät monenlaista harrastustoimintaa partiosta teatteriin. Ympäröivä luonto puolestaan kutsuu retkeilemään, vaeltamaan ja nauttimaan luonnon antimista. Kaikilla sotkamolaisilla on vapaa metsästysoikeus 60 000 ha valtion mailla.


Monenlaista mukavaa tekemistä vapaa-aikaan löytyy esimerkiksi kansalaisopistosta ja kirjastosta. Myös nähtävyyksiä, ostosmahdollisuuksia ja paljon muutakin mukavaa menoa mahtuu Sotkamossa leppoisasti soljuviin päiviin!

Suomen liikkuvin kunta

Sotkamo on palkittu Suomen Urheilugaalassa 2026 Vuoden liikkuvimmaksi kunnaksi. Tunnustus kertoo Sotkamon ja Vuokatin rajattomista liikuntamahdollisuuksista. Meillä on tehty pitkäjänteistä työtä sen eteen, että liikkuminen on lähellä ja helppoa, niin aloitteleville liikkujille, perheen kanssa seikkaileville kuin tavoitteellisesti urheileville.

Kaikenlaista kulttuuria kotioven takana

Jokainen meistä kokee kulttuurin omalla tavallaan, hieman eri lailla. Samalla kulttuuri on myös yhteisöllistä. Siksi Sotkamossa taide ja tapahtumat syntyvät kuntalaisten toiveita kuunnellen. Täällä kulttuuri tulee ihan iholle.


Sotkamossa tapahtuu kulttuurin ja taiteen saralla ympäri vuoden. Tarjolla on esimerkiksi konsertteja, teatteria, taidenäyttelyitä, musiikkia ja monenlaista urheilullisia rientoja. Kyllä, meillä kulttuuri ja urheilu kulkevat käsi kädessä toinen toistaan tukien.


Suuri osa kulttuuristamme ponnistaa sotkamolaisista juurista, mutta tuomme paikkakunnalle tekijöitä muualtakin Suomesta ja välillä ulkomailtakin. Kulttuuritiloina toimivat muun muassa uusi lukio-kirjaston tapahtuma-aukio sekä Aatoksen kunnostettu pappila.

Havukka-ahon ajattelija -veistos

Kaikille tuttu sotkamolainen

Tunnetuin sotkamolainen kulttuurin tekijä on kirjailija Veikko Huovinen (1927-2009), jonka elämäniloiset teokset ovat kiistattomia klassikoita. Huovisen teosten henkilöhahmot ovat edelleen olennainen osa tämän päivän taidetta ja kulttuuria.

Helposti kulttuurin äärelle

Löydät ajantasaiset tapahtumat Sotkamon omilta verkkosivuilta, Tapahtumien Kainuusta tai näppärästä Sotkamo App -sovelluksesta!

Lataa se Google Play
Lataa App Storesta

Varhaiskasvatus ja perusopetus

Sotkamo on lapsiperheiden suosima asuinkunta. Siksi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatuun on kiinnitetty meillä erityistä huomiota. Varhaiskasvatuspalveluja ja esiopetusta järjestetään itse tuottaen, ostaen ja yksityistä hoitoa tukien. Laaja kouluverkkomme taas mahdollistaa lyhyemmät koulumatkan pienemmille oppilaille.


Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa kuntamme ohjenuorana on vanhemmuuden ymmärtäminen voimavarana ja työmuotona kasvatuskumppanuus. Sotkamolaisten lasten ja nuorten arjessa näkyy myös tiivis yhteys luontoon, liikkumiseen ja maaseutumaisen elämän rauhalliseen rytmiin.

Lapsiystävällinen kunta Unicef

UNICEFin tunnustamana Lapsiystävällisenä kuntana lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen on meille kunnia-asia!

Tenetin koulun julkisivu

Uusia tiloja, uusia mahdollisuuksia

Sotkamo on panostanut reilusti uusiin tiloihin. Esimerkiksi uusi yläkoulu valmistui lukuvuodelle 2024-2025 ja uusi lukio-kirjasto vuoden 2025 alussa.

Opiskelijan Sotkamo - Sotkamon lukio & Vuokatti-Ruka urheiluakatemia

Laadukasta lukio-opetusta on Sotkamossa tarjolla sekä yleis- että urheilulinjalla. Opiskeluun ja urheiluun voi hakea menestystä Vuokatti-Ruka urheiluakatemiassa, jossa opinnot ja huippu-urheilun voi yhdistää yläkoulusta korkeakouluopintoihin ja varusmiespalvelukseen.


Korkeakouluopintoja Sotkamossa voi suorittaa esimerkiksi Jyväskylän yliopiston Vuokatin liikuntateknologian yksikössä, joka erikoistunut monitieteelliseen ja soveltavaan liikuntabiologian tutkimukseen sekä liikuntateknologian maisteri- ja tohtorikoulutukseen. Kajaanin ammattikorkeakoulu kouluttaa liikunnanohjaajia Sotkamossa.


Lisää opiskelumahdollisuuksia löytyy Kajaanista, vain puolen tunnin ajomatkan päästä. Siellä ammattiin johtavasta koulutustarjonnasta huolehtivat Kainuun ammattiopisto, Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopiston alainen Kajaanin yliopistokeskus.

Sotkamon lukion keskusaukio

Monipuoliset ja toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut

Sotkamossa pidetään huolta kaikenikäisistä asukkaista. Lastenneuvolat kuuluvat maan kärkikastiin, työikäisten sosiaali- ja terveyspalvelut löytyvät omasta kunnasta ja ikäihmisten hyvinvointia edistetään aktiivisesti. Kainuun hyvinvointialue tuottaa kattavan palvelutarjonnan, joka on helposti kaikkien kuntalaisten ulottuvilla.