Suvi Cederqvist nauttii sotkamolaisesta perhearjesta
Muutimme koko perheen voimin Sotkamoon jatkamaan mieheni sukutilan pyörittämistä. Täällä on monia mahdollisuuksia heti kotioven takana, ja lasten vanhemmat oppivat oikeasti tuntemaan toisensa.
Arjen sujuvuus on nelilapsiselle perheellemme varmaan se isoin juttu. Neuvolat ja perhepäivähoito palvelevat todella hyvin ja lapset viihtyvät koulussa. Myös terveydenhuoltoon ja hammashoitoon saa ajan nopeasti. Ja vaikka en itse työelämään juuri nyt haikailekaan, uskon, että työpaikka löytyy helposti sen ajan koittaessa.
Sotkamossa riittää koko ajan tekemistä sekä lapsille että aikuisille, ja harrastusryhmissä on mukavasti tilaa uusille tulokkaille. Meilläkin on mahtunut kalenteriin esimerkiksi partiota, telinevoimistelua, yleisurheilua ja kokkikerhoa. Tällä hetkellä pelaamme lähes koko perheen voimin pesäpalloa. Ja tietenkin läheinen luonto kutsuu retkeilemään säännöllisesti.
Oman mausteensa elämänmenoomme tuovat matkailun kautta nousseet palvelut. Tarjolla on muun muassa mahtavia latuja ja laskettelurinteitä sekä kylpylä ja upeita ravintoloita. Kun vieraita tulee käymään, on heidät kiva viedä tutustumaan niihin!
